Siirry suoraan pääsisältöön
2018-04-12

LOGISTIIKKAKESKUKSESSA MIKÄÄN EI OLE PIILOSSA

FläktGroupin logistiikkakeskuksessa liike on jatkuvaa. Viikoittain toimitetaan yli 130 000 tuotetta. Tällaisen tuotemäärän liikuttelu sujuu kuitenkin ketterästi, sillä koko järjestelmä on suunniteltu tarkkaan, tuotteita seurataan reaaliajassa tehtaalta varastoon ja varastosta asiakkaalle.

Logistiikkakeskus aloitti toimintansa kesällä 2015 ja se perustettiin parantamaan toimituksia ja asiakaspalvelua. Logistiikan järjestelmät uusittiin nykyaikaisiksi, kaikki toiminta on paperitonta ja tapahtuu mobiilipäätteillä. Jokaista tuotetta ja kollia seurataan järjestelmässä aina tuotteen saapumisesta asiakkaalle toimitukseen. 

   

FläktGroupilla on Suomessa noin 400 työntekijää, joista noin 50 on töissä Turun Urusvuoren logistiikkakeskuksessa logistiikan ja tuotannon tehtävissä. Lisäksi työnjohto- ja tukitoiminnoissa työskentelee noin 20 toimihenkilöä.

   

Logistiikkakeskuksessa on 11 000 m2 lämmintä sisätilaa ja 9 000 m2 ulkovarasto. Käytössä on 20 lastauslaituria, 20 trukkia, korkeaa varastoa yli 5 000 eurolavan varastoimiseksi ja runsaasti lattiapinta-alaa tuotteiden käsittelyyn.

   

NOPEAT JA HALLITUT TOIMITUKSET

   

Hannu Holopainen

Logistiikkajohtaja Hannu Holopainen kertoo, että tuotteiden sijainti tiedetään täsmälleen, olivatpa ne sitten tehtaalta tulossa, varastossa tai lähteneet logistiikkakeskuksesta asiakkaalle.

   

- Esimerkiksi Toijalassa valmistetut tuotteet rekisteröidään välittömästi logistiikkakeskuksen järjestelmään joko varastoon tai asiakkaalle eteenpäin toimitettavaksi. Kun tuotteet lähtevät logistiikkakeskuksesta asiakkaille ne varustetaan SSCC-seurantakoodilla, jolla on helppo nähdä missä tuotteet milloinkin ovat - terminaalissa, kuljetuksessa vai luovutettu asiakkaalle.

   

Osa logistiikkakeskukseen saapuvista tuotteista vain käväisee lattiatasolla, josta ne jo jatkavat matkaa asiakkaalle. Osa tuotteista puolestaan sijoitetaan varastoon, josta ne ovat nopeasti toimitettavissa tilaajalle.

   

- Kaikki Fläktin tuotteet saa näin ollen yhdestä paikasta. Voimme tarjota asiakkaalle hänen tarpeeseensa sopivan toimituksen, tarvittaessa yhden tai useamman toimituksen isoillekin tilauksille, Holopainen vahvistaa.

   

Laajan varastovalikoiman ansiosta pystytään nopeisiin toimituksiin, sillä varastoitavia tuotteita on yli tuhat. 

   

KAIKILTA OSIN SUJUVAA

   

Logistiikkakeskus

Tarkoituksenmukaisissa tiloissa työn tekeminen on tehokasta ja turvallista. Työturvallisuutta seurataan tarkkaan ja kahden viimeisen vuoden aikana logistiikkatoiminnoissa ei ole sattunut yhtään työtapaturmaa.

   

- Logistiikan lisäksi logistiikkakeskuksessa on ilmanvaihtokanavien ja -osien tuotantoa. Näin tuotanto on lähellä logistiikkaa ja siten myös lähellä asiakasta, ja pystymme takaamaan nopeat ja varmat toimitukset.

   

Toimituksista kaksi kolmannesta suuntautuu kotimaahan ja loput Suomen ulkopuolelle, muun muassa Ruotsiin ja Ranskaan. Logistiikkakeskuksen sijainti Turun ohikulkutien läheisyydessä takaa nopeat yhteydet niin pääkaupunkiseudulle kuin muuallekin Suomeen. Suuri etu on myös sataman läheisyys - aikataulut ovat sopivat Ruotsiin meneviä ja Ruotsista tulevia tavaroita ajatellen.

   

Logistiikkakeskuksen hyvät tilat ja laaja piha-alue antavat mahdollisuuden laajentumiseenkin. Holopainen näkee kehittämispotentiaalia myös seurantajärjestelmässä, vaikka toimitusvarmuus onkin hyvällä tasolla.