Siirry suoraan pääsisältöön
2022-02-04

Uusi toiminnanohjausjärjestelmä käytössä

Meillä FläktGroup Finlandilla on vuoden alussa otettu käyttöön uusi toiminnanohjausjärjestelmä, jonka myötä toivomme voivamme jatkossa palvella teitä entistä ketterämmin. Käyttöönotto on tehty ennalta ilmoitetun aikataulun mukaisesti, ja siirtyminen uuteen järjestelmään on sujunut pääosin hyvin.

   

Olemme kuitenkin todenneet joitakin yksittäisiin toimintoihin liittyviä haasteita, esim. joissakin tapauksissa lähetysdokumentteja on jäänyt puuttumaan. Samoin prosessin loppuvaiheen logistiikassa havaittuja virheitä korjataan parhaillaan, ja pääosan korjauksista odotetaan valmistuvan helmikuun aikana. Tammikuun aikana on ollut myöhästymisiä, joita on korjattu mm. resursseja lisäämällä. Teemme kaikkemme tilanteen normalisoimiseksi mahdollisimman pian.

   

Toivomme teiltä ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja yhteistyötä alun haasteiden selättämiseksi. Haluamme edelleen palvella teitä parhaalla mahdollisella tavalla kaikissa sisäilmaratkaisuihin liittyvissä asioissa. Jos kaipaatte lisätietoa, asiakaspalvelukoordinaattorimme auttavat teitä mielellään.